Ukkolan puskajournalismia

Toimittaja Sanna Ukkola on pyytänyt kymmeneltä politiikan journalistilta arvioinnit siitä, miten puolueiden puheenjohtajat ovat onnistuneet tehtävissään. Arvioinnin kriteereinä ovat olleet mediasuhteet, puolueen johtaminen, strateginen silmä, poliittinen vaikuttavuus ja imago. Hän on haastatellut toimittajia.

Ukkola ei avaa sitä, millä perusteella hän on päätynyt painottamaan juuri näitä seikkoja. Sen enempään hän ei kerro, mitä esimerkiksi ”poliittinen vaikuttavuus” tai ”strateginen silmä” tarkoittavat. Kenties vaikuttavuus viittaa siihen, kuinka paljon näkyvyyttä kukin puheenjohtaja on saanut – journalistien itsensä tuottamassa julkisuudessa.

Arviointinsa journalistit ovat pisteyttäneet kouluarvosanoin. Niiden perusteella Ukkola on asettanut puheenjohtajat järjestykseen. Kärjessä on kokoomuksen Petteri Orpo ja viimeisenä vihreiden Sofia Virta.

*

Itse juttu on läjä sekalaisia vaikutelmia, henkilöön liittyviä huomioita sekä heittoja puoluejohtajien toiminnasta ja mediasuhteista. Jotakuta puoluejohtajaa ei saa koskaan kiinni, toinen on mukava kaveri ja ”jos haluaa räväkkää kommenttia, kannattaa soittaa Hjallikselle”.

Paikoitellen heitot ovat ylimielisiä ja kuvaavat enemmän politiikan journalismia kuin puoluejohtajia itseään. Yksi haastateltava sanookin tämän suoraan Sofia Virtaan liittyen: ”Toimittajat on aika kyllästyneitä siihen, että koko ajan tulee tarinaa jostain orvosta, joka on työntänyt sormensa sirkkeliin.”

Ukkolan juttu on puskajournalismia, koska toimittajat esiintyvät jutussa nimettöminä. Vaikka informanttien haastattelu anonyymisti on journalistin perustyökalu, tässä jutussa menettely ei olisi ollut tarpeen.

Hänen haastattelemansa journalistit työskentelevät ”suurissa medioissa” ja ovat aivan varmasti tottuneet ilmaisemaan kantansa julkisesti. He käyttävät merkittävää valtaa toimiessaan politiikan julkisuuden portinvartijoina. He ovat myös Ukkolan mainitseman ”mediasuhteen” toinen osapuoli.

Haastateltavien nimien mainitseminen olisi antanut lukijoille mahdollisuuden pohtia, onko arvion antaja vakavasti otettava politiikan journalisti vai kuppilajuoruja levittelevä kannunvalaja.

*

Olennaista on se, että Ukkola asettaa puheenjohtajat ensisijaisesti pragmaattisen poliittisen kamppailun kehikkoon. Tässä kehikossa on tärkeää pitää oma lauma kasassa, ylläpitää mediasuhteita, rakentaa henkilömielikuvaa ja tehdä oikeita siirtoja.

Mainitut seikat ovat kiistatta tärkeitä poliittisen toiminnan alueita, mutta niiden perusteella syntyvä kuva poliitikosta on auttamattoman kapea ja ongelmallinen ”onnistumisen” arvioimiseen.

Jäin miettimään, millainen järjestys olisi syntynyt, jos haastatellut olisivat esiintyneet omilla nimillään ja joutuneet perustelemaan kantansa huolellisesti. Samalla nyt käytetyt viisi onnistumisen kriteeriä olisi voitu korvata vaikkapa seuraavilla: totuudellisuus, oikeudenmukaisuus, rohkeus, luotettavuus ja tulevaisuudentaju.

Toki nuokin kriteerit pitäisi avata ja kertoa mitä ne tarkoittavat. Kovin vaikeaa se ei ole. Esimerkiksi onnistumisen arviointiin luotettavuuden näkökulmasta riittäisi yksi ainoa kysymys: miten puheenjohtaja on pitänyt äänestäjille antamansa lupaukset?

TILAA BLOGI (ILMAINEN)