Jos hallitus toimii kaavailujensa mukaan ja lopettaa tuen kehitysvammaisten lasten oppimateriaalien tuotannolta, se tekee kiistatta julman päätöksen. Mitään pakkoa leikata 315 000 euroa juuri tältä ihmisryhmältä ei ole. Summa irtoaisi tuskattomasti esimerkiksi ympäristölle haitallisista yritystuista. Julmuus on siis tietoinen poliittinen valinta, joka näkyy hallituksen muissakin päätöksissä ja karnevalisoituu saksien heilutteluun.
Politiikan teoreetikko ja filosofi Judith Shklar (1928–1992) määrittelee julmuuden toiminnaksi, jossa vahvat aiheuttavat heikommilleen fyysistä tai emotionaalista kipua saavuttaakseen omat päämääränsä. Hän myös kirjoittaa, kuinka tavallinen ”tekosyy kaikkein sanoin kuvaamattomille julkisille teoillemme on se, että ne ovat välttämättömiä”.
Shklarin näkemys johtaa ajatuksiin, että tekosyy vapauttaa poliitikon julman päätöksen mukanaan tuomasta moraalisesta vastuusta. Hän vain tekee sen, mikä on pakko tehdä. Uhreja eivät enää olekaan päätöksistä kärsivät ihmiset vaan ”pakkoraossa” toimiva poliitikko. Nurinkääntäminen toimii julkisuudessa hyvin, koska sitä ei juuri kyseenalaisteta. Tästä syytä suomalaiset kuulevat niin usein: emme me näitä päätöksiä ilkeyttämme tee.
Julmuus on kuitenkin enemmän kuin sana, joka kuvaa vahvoja tallomassa heikompiaan. Se on yhteiskunnallinen mentaliteettimuoto, joka kytkeytyy pelkoon. Shklarin katsannossa julmuus vahvistaa pelon tunteita. Pelko ja uhka ajavat puolestaan ihmisiä helposti julmiin ratkaisuihin. Mitä enemmän vaikkapa maahanmuuttajia tai seksuaalisia ja sukupuolisia vähemmistöjä pelätään, sen helpompi heitä on kohdella epäinhimillisesti. Mitä enemmän heitä epäinhimillistetään, sen enemmän heitä pelätään.
Lopulta julmuuden ja pelon kierre alkaa nakertaa kaikkien henkistä liikkumatilaa ja kykyä sietää erilaisuutta. Siitä muodostuu vakava uhka jokaisen ihmisen vapaudelle. Muun muassa tästä syystä Shklar näkee julmuuden ja siihen liittyvän pelon keskeiseksi liberaaleja demokratioita uhkaavaksi voimaksi.
Shklarin näkökulmasta katsottuna julma politiikka on vastuullisen politiikan vastakohta. Se johtaa vain entistä julmempaan ja suljetumpaan yhteiskuntaan. Vastuullinen politiikka pyrkii torjumaan julmuutta ja pelkoa, rohkaisee moniarvoisuutta ja yrittää näin turvata kaikille mahdollisimman suuren vapauden.
*
Judith Shklar kirjoittaa julmuudesta ja muistakin ”paheista” esimerkiksi kirjassaan Tavanomaisia paheita (1984, suom. Tapani Kilpeläinen, niin & näin 2023). Shklarin argumentaatio nojautuu politiikan teorian ja filosofian klassikoihin. Hänen esseistinen tyylinsä on yhtä kaunis kuin korkealentoinen ja taipuu vain vaivoin konkreettisen yhteiskunnallisen analyysin tarpeisiin. Vastuu blogini tulkinnoista on yksin minulla.
Vinjetin taustakuva on tehty tekoälyllä.
Edit. 8.10.2024, 10:40. Pieniä kielellisiä korjauksia.
Commentaires